Joonas Ahonen, fortepianisti

Kuinka päädyit muusikoksi? Onko sinulla ollut joku erityisen inspiroiva opettaja tai muu uraasi vaikuttanut henkilö tai tapahtuma...?

Aloitin pianonsoiton 5-vuotiaana Keravan musiikkiopistossa Lea Särkivuoren oppilaana. Siirryin 12-vuotiaana Tuija Hakkilan oppilaaksi Siban nuoriso-osastolle. Tuolloin jo pari vuotta kytenyt innostukseni uuteen musiikkiin sai lisävauhtia, sain soittaa Schönbergiä, Dallapiccolaa, Cage'iä.

Entä vanha musiikki ja muut tyylisuunnat?

Samalla tavalla Tuija perehdytti heti myös hiukan laajemmin barokkiin, Bachin rinnalle ilmestyi muitakin säveltäjiä. Toki klassinen ja romanttinen repertuaarikin kulki koko ajan mukana, vaikka nämä tyylit eivät tuolloin ehkä olleetkaan lähimpänä sydäntäni.

Mistä kiinnostuksesi periodisoittimiin sai alkunsa?

Tuija Hakkila oli Liisa Pohjolan ohella opettajani valmistumiseeni saakka, fortepianoa tuli vuosien mittaan sivuttua lukuisia kertoja. Varsinaisia fortepianotunteja oli kuitenkin verrattaen vähän, koska päähuomio oli modernin instrumentin soitossa. Muut vanhan musiikin opintoni rajoittuvat continuo-soiton suppeaan oppimäärään Assi Karttusen johdolla sekä muutamaan fortepianotuntiin Stanley Hooglandin kanssa.

Jos et olisi muusikko, voisitko kuvitella tekeväsi jotain aivan muuta?

Laaja-alainen musiikkiin tutustuminen oli varmasti yksi pääsyistä soittoharrastuksen vakavoitumiseen 14-15 -vuotiaana. Lukioon siirtyessäni en osannut nähdä mitään muuta alaa varteenotettavana tulevaisuudennäkymänä, joten päätin panostaa soittamiseen entistäkin enemmän.

Minkälainen toimenkuva sinulla on muusikkona?

Toimenkuvani ulottuu näistä perioditouhuista uuden musiikin kantaesityksiin, sooloresitaalista kamarimusiikin ja ensemblesoiton kautta solistikeikkoihin. Uusi haaste on marraskuun viikon 46 viikonloppuun ajoittuva Lux Musicae -tapahtuma, jonka taiteellisena johtajana aloitan ensi vuonna.

Kilpailut ja muut tähtihetket?

Viime aikoina keikat Klangforum Wien -yhtyeen kanssa, solistiesiintymiset Avanti!n, Ictuksen, RSO:n, HKO:n kanssa. Myös Sellosalin konsertilla 18.11.2010 on jalon instrumentin ja loistavien kanssamusisoijien puolesta täydet edellytykset muodostua yhdeksi tähtihetkistäni.

 

 

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti