Markus Sarantola, alttoviulisti

Article Index
Markus Sarantola, alttoviulisti
CV Sarantola
All Pages

Haastattelu Markus Sarantola (4.1.2011)

 

 

Sinultakin kysyisin, mistä kaikki sai alkunsa, miten sinusta tuli muusikko?

Olennaista taisi olla, kun 13-vuotiaana vaihdoin Helsingin konservatoriolla viulusta alttoviuluun. Olen ollut motivoitunut ja siitä lähtien on ollut keikkaa.

 

Miksi vaihdoit alttoviuluun?

Opettaja ehdotti. Se, että altisteja tarvittiin, selvisi minulle pian. Noihin aikoihin koulumme kamariorkesteri heräsi jälleen eloon. Olin silloin 14-vuotias. Muutenkin tuolloin oli paljon orkesteritoimintaa, myös konservatoriolla.

 

Teillä varmaan oli muusikkoporukkaa koululla kun kamariorkesteri oli mahdollinen, vai kuinka?

Kyllä, mukana oli mm. 3 Latvalaa, 2 Törnwallia, Ilari Angervo, Timo Virtanen, Juha-Pekka Koivisto, Riikka Hohti ja monia muita.

 

Mitä kautta vanha musiikki on tullut elämääsi?

Vivaldia ja Bachia olin diggannut jo kauan. Olennainen musiikillinen nytkähdys tapahtui 15-vuotiaana kun Mika Suihkonen pyysi minua Ostinato-kamariorkesteriin. Ostinatosta tuli Helsingin kamarijouset. Sitten Mika kehotti minua pyrkimään Sibelius-Akatemiaan. Kamarijousista usein siirryttiin Avanti!in ja näin minullekin kävi. Myös Kuudennen kerroksen orkesterin historia ja juuret ulottuvat samoihin aikoihin ja henkilöihin.

 

Ketkä olivat Helsingin kamarijousissa avainhenkilöitä?

Mainitaan nyt vaikka Jukka Rautasalo, Anssi Mattila, Minna Kangas, Sirkka-Liisa Kaakinen ja John Storgårds.

 

Miten periodisoitanta tuli mukaan noihin kuvioihin?

Kamarijousten Bach-viikko 1985 oli menestys ja käännekohta. Orkesteri alkoi jakaantua kahteen leiriin: Osa halusi siirtyä vanhoihin soittimiin. Toisaalta myös Avanti!ssa soitettiin sekä uutta että vanhaa musiikkia. Kamarijousten ja Avanti!n ideologiat olivat jopa ikään kuin sekaisin. Vuonna 1989 Anssi perusti Kuudennen kerroksen orkesterin. Tuolloin kamarijouset lopetteli toimintaansa tarpeettomana.

 

Tuo on ollut hyvin mielenkiintoinen vaihe koko vanhan musiikin liikkeen Suomeen tulon kannalta.

Entä oma urasi, mitä sitten tapahtui?

Oltiin kamarijousten kanssa Münchner Streichtrion (Chumachenco, Lysy, Mehlhorn) kursseilla Savonlinnassa useana vuotena. He ihmettelivät kun me vibreerasimme pidättyväisesti ja opettivat meille peruskamarimusiikkia. Menin vuonna 1987 Oscar Lysyn yksityisoppilaaksi Müncheniin. Kevään 1990 tienoilla toimin useita kuukausia avustajana Baijerin radion sinfoniaorkesterissa. Palatessani Suomeen olin jo hetkittäin unohtamassa suhteeni vanhaan musiikkiin, mutta vuonna 1991 minua pyydettiin mukaan Kuudennen kerroksen orkesteriin. Seuraavana vuonna Ari Angervo pyysi minua Lappeenrannan kaupunginorkesteriin. Lappeenranta on mahdollistanut kaikenlaista, aika-ajoin orkesterissa on ollut mukana erittäin hyviä muusikoita, joiden kanssa on ollut mahdollista mm. soittaa runsaasti kamarimusiikkia.

 

Entä sitten, oliko sinulla muita kamarimusiikkikokoonpanoja tuossa vaiheessa?

1995 perustettiin Petri Tapio Mattsonin kanssa Opus X. Yhteistyö hänen ja myöhemmin myös Miklós Spányin kanssa on ollut melkein kaikkein tärkeintä vanhan musiikin alueella.

 

Olet ollut myöhemminkin ulkomailla opiskelemassa, eikö vain?

Kyllä, kolme Saksassa vietettyä vuotta jätti kaipuun tutustua vielä johonkin muuhun. Menin aika spontaanisti vuonna 1997 Hollantiin. Silloin siellä opiskeli eri kaupungeissa kai lähes 40 suomalaista. Vanhan musiikin kentän nykyisiä tuttuja siellä oli silloin ainakin Hanna Haapamäki, Jussi Seppänen, Jasu Moisio, Pauliina Fred, Mika Suihkonen ja Aapo Häkkinen. Niin, myös Jarmo Julkunen, Jukka Ollikka ja Silva Koskelakin olivat siellä silloin. Opettajani Lucy van Dael oli hurja persoona, hänellä oli paljon knowhowta.

 

Entä sitten jälleen kotimaassa?

Vuodesta 1998 soitin monissa vanhan musiikin yhtyeissä: Kuudennen kerroksen orkesteri, Opus X ja Helsingin barokkiorkesteri (Uusi Kapelli). Jo silloin joku oli sitä mieltä, että Suomeen riittäisi yksi periodiorkesteri, soittajia ei riitä jokaiseen orkesteriin. Luulen kuitenkin, että kolme eri yhtyettä takasi enemmän keikkoja kuin vain yksi. Näin myös mahdollistui uusien soittajien pääsy mukaan. He soittavat nyt Hebossa. Rikas nykytilanne on seurausta noista ajoista.

 

Onko sinulla harrastuksia?

Harrastan klassista musiikkia. Sillä voidaan ilmaista kaikkea. Tämän kliseen takana on paljon. Klassinen musiikki toimii ehdottomasti paremmin periodisoittimilla soitettuna. Ymmärtääkseni klassista musiikkia, haluan tutustua siihen, mitä sitä ennen oli; barokkimusiikki.

 

Eli musiikki kiinnostaa sinua sekä ammatillisesti että harrastuksena?

Kiinnostun nyt yhä vanhemmasta musiikista. Schütz, Tunder, Praetorius… tai itse asiassa nyt minua kiinnostaa kaikki vanhempi yleensä, keskiaika ja vaikkapa kristinuskon tulo Suomeen; se on ajanjakso, johon liittyy paljon väärinkäsityksiä.  Työskentelen ymmärtääkseni musiikkia. Jotenkin ammattimusisointi häiritsee musiikin harrastamista  ajankäytöllisistä syistä.

 

Entä muuten?

Lukeminen kiinnostaa minua kovasti. Kannattaa lukea kaikenlaista, vaikkapa Charles Rosenin The Classical Style tai Monika Mertlen kirjoittama Harnoncourtin elämäkerta. Konserttien kuuntelukin olisi hyväksi.

 

Mikä on lempikirjasi?

Sanotaan vaikka Hannu Salaman ”Minä, Olli ja Orvokki”.

 

Miksi?

Pitää lukea laajalla skaalalla. Kaikenlaista. Sekä naistenlehtiä että Dostojevskiä. Ja Thomas Mannia ja Huovista erityisesti. Ainakin "Rasvamaksa".

 

Mitä muuta kivaa?

Kivaa on, kun 2005 syntynyt poikani Simo soittaa pianoa, tulee musiikkisuhde omaan lapseen. Ei varmaan kuitenkaan voi sanoa, että harrastan lapsiani, hm. Purjehdus on vaihtunut mökkeilyyn. Uin.

 

Soitat Baryton-triossa, eikö vain?

Altistin näkökulmasta suurenmoista. Humaaneinta, mitä voi tehdä alttoviulistina mielestäni.

 

Vanhan musiikin kentällä on erilaisia tyylinäkemyksiä. Mitä mieltä olet tästä aiheesta?

Tähän tosiaan kuuluu joitain kategorioita. Lähtökohtana saattoi olla tarve soittaa jotenkin eri tavalla kuin sinfoniaorkestereissa, ei niin ”filharmonisesti”. Jotkut lahjakkaat taiteilijat ovat sitten kehittäneet oman tavan tehdä tätä. Yhtälöön kuuluu hyvää musiikkia ja loistava tapa tulkita, paljon tärkeää välttämätöntä tutkimista ja kehittelyä. Tästä saattaa muodostua uusi "oikea tapa”. Jos joku toinen kehittää vastaavaa, mutta omalla tavallaan, saattaa syntyä jonkinlaista mustasukkaisuutta oman hienon tulkinnan suhteen.

 

Onko Suomessa joku löytänyt oman tyylin ja tulkintatavan?

Battalia löysi kyllä oman tyylinsä. Ja Opus X. Ja varmaan muutkin. Kenties kategoriat ovat nykyään väljempiä. Nuoret ovat joustavampia selvästi. Sillä on merkitystä. Suomessa on varmaan alun perin Anssilla, Teetalla, Sirkka-Liisalla etc. ollut merkittävä rooli jonkinlaisen vanhan musiikin soittotavan kehittymiselle. Sweelinck-konservatoriossa tehtiinkin jo ihan eri tavalla.

 

Ehkä vaihtoehtoja on nyt niin paljon, yhtä tai muutamaa ”oikeaa” ei enää voi nimetä?

Niin. Vanhan musiikin kentällä on ollut vahvoja persoonia. Nykyään myös esimerkiksi RSO on erittäin joustava ja monipuolinen.

 

Mitä muuta mielenkiintoista kentällä on tällä hetkellä?

Mainitsemisen arvoinen olisi Johannes Vesterinen Imatralla. Hän johtaa siellä musiikkia, jota muut eivät voi tehdä. Jos Suomessa tarvitsee krumhornkvartettia, pitää kyllä tilata Imatralta. Olisi kiva, jos tämä varhaisbarokkia ja renessanssimusiikkia esiin tuova henkilö saisi lisää huomiota ja taloudellis-organisatorista tukea projekteilleen.

 

Mikä on tärkeää elämässä?

Hengen lento.

 

Miten se saavutetaan?

Pitää järjestää itselle siihen mahdollisuuksia. Vesillä liikkumista, kalastelua, kävelemistä, ystäviä ja keskustelua.

Niin, ja olen tosiaan musiikin ystävä. Alttoviulunsoitto on mainio tapa sen toteuttamiseen.

 

Mainitsisitko jotain hienoimpia musiikkikokemuksiasi?

Niitä on varmasti satoja, tai 60 tai 170…  Kun soittaa paljon, mahtuu mukaan paljon hyvää. Huonommat voi unohtaa. Mainitaan nyt vaikka muisto Jukka Rautasalon johtamasta ”Prahalaisesta” vehkeillä. Kokemus vanhojen soittimien saundista jätti pysyvän muiston. Tai Vesterisen Gabrieli-projekti äskettäin. Vanhat soittimet olivat siinä parhaassa käytössä. Muistan myös Opus X:n vappukonsertin, jossa soitimme Mozartin Divertimenton KV 137 ihan kvartetilla. Sointi oli, kuin olisin tullut kotiin. Ja Baryton-triossa on ollut mahtavia hetkiä. Lappeenrannassa on myös joskus kivaa. Bayerischer Rundfunkin kanssa Pariisissa ja Wienissä, hm.  Miten näitä nyt sitten arvottaa...  Barthold ja Wieland Kuijken Battalian solisteina Uudessakaupungissa 1998. Huomasin jo kauan sitten, että musiikkikokemus voi syntyä missä tahansa ja periaatteessa kenen kanssa tahansa.

 

Sinulla on sitten kiva elämä.

Totta kai.

 

Entä muuta?

Näitä musiikin totuuksia mietin. Pidän Anssi Mattilan keinoista, ei liian monimutkaista. Olen soittanut Anssin kanssa monissa eri orkestereissa.

 

Sekin on sitten kivaa.

Jokainen yhtye täydentää toistaan, välillä ilahduttaa, välillä harmittaa.

 

Ja lopuksi:

Ikinä en ole saanut soittaa Bruckneria!

Viimeksi päivitetty 18.01.2011 15:36