Pauliina Fred, huilisti

Pauliina Fred on huilisti henkeen ja vereen. Hän on erikoistunut historiallisiin huiluihin ja soittaa erilaisia pillejä aina renessanssinokkahuiluista romantiikan ajan poikkihuiluun. Onpa hänet nähty hopeisen poikkihuilun kimpussakin bossanovaa tunnelmoimassa. Pauliina rakastaa Mozartin musiikkia, inspiroituu uudesta musiikista vanhoilla soittimilla ja on kotonaan ranskalaisen barokkimusiikin parissa.

Pauliina soittaa vakituisesti Helsingin Barokkiorkesterissa, Suomalaisessa Barokkiorkesterissa ja Oslon Barokkiorkesterissa. Hän on myös Bravade-nokkahuilukvartetin, Zetes-puhallinkvintetin ja SAMA-folkbarokkiyhtyeen jäsen. Pauliina toimii myös Café Barock -konserttisarjan tuottajana ja haluaa sarjansa avulla uudistaa klassisen musiikin konserttikulttuuria.

Pauliina on konsertoinut solistina sekä kamari- ja orkesterimuusikkona ympäri Suomea ja Eurooppaa, jopa Yhdysvalloissa asti. Hänen soittoaan voi kuulla Naxos-, Aeolus- ja Bis-levymerkkien julkaisuissa. Pauliina on valmistunut musiikin maisteriksi sekä Sibelius-Akatemiasta että Utrechtin Konservatoriosta.

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti