Soitto kotiin Antti Tikkanen

Antti Tikkanen

 

Ohjelma


Johann Sebastian Bach:

Partita nro 1 sooloviululle h-molli BWV 1002

Allemanda
Double
Corrente
Double. Presto
Sarabande
Double
Tempo di Borea
Double

Johann Helmich Roman:

Assaggio nro 2 sooloviululle g-molli

3 nimetöntä osaa, erään lähteen mukaan mahdollisesti Con Spirito, Commodo ja Bourré

Johann Sebastian Bach (1685-1750) on varmasti koko länsimaisen historian tunnetuin säveltäjänimi. Ja mikäpä ettei, hänen tuotantonsa on laaja ja mestarillinen, ja säveltaiteen yhteydessä sana "barokki" henkilöityy vahvasti häneen. Tämän konsertin yleisö pääseekin nyt vertailemaan kahta aivan erilaista samaan aikaan elänyttä säveltäjää sooloviulukappaleiden parissa. Bachia hieman nuorempi Johan Helmich Roman (1694-1758) on saanut lempinimen "ruotsalaisen musiikin isä", hän kun taisi olla maansa ensimmäinen varteenotettava sävelmöittäjä. Tosin, huhu kertoo että hän saattoi polveutua suomalaisesta Raumannusten pappissuvusta. Eli kyseessä voisikin olla oman maamme musiikin isä!

Pari sanaa ohjelmasta. Bachin ensimmäinen Partita sooloviululle h-molli on yksi säveltäjän  sooloviulukokoelmasta "Sei Solo - a violino senza Basso accompagnato" vuodelta 1720. Partita tarkoittaa tanssisarjaa ja tämän kokonaisuuden erikoisuus on jokaisen osan jälkeen soitettava Double-osa, joka on harmonisesti täysin edeltävän osan kopio, mutta muuten ihan erilaista tekstiä, melkein kuin uloskirjoitettu improvisaatio.
Romanin Assaggio g-molli edustaa jo keveämpää tyyliä skandinaavisin maustein; tuohon aikaan trendit olivat viemässä musiikkia kohti klassista. Suoraan italiasta käännettynä sana assaggio tarkoittaa "makupalaa" ja onkin sitä; teoksessa on kolme erityylistä nimeämätöntä osaa, joista ensimmäinen on filosofinen tuokio, toinen on hieman surumielinen tanssi (kyllä meitä skandinaaveja jokin yhdistää), mutta kolmas osa, mahdollisesti nimeltään Bourreé, saa yksinkertaisella pelimannihengellään kuitenkin hymyn huulille.

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti