Markku Luolajan-Mikkola

Markku_Luolajan-Mikkola_sello_Heikki_Tuuli

Kuva: Heikki Tuuli

Markku Luolajan-Mikkola YouTubessa:

Markku Luolajan-Mikkolan esiintyi vuoden 2010 Vantaan musiikkijuhlilla: MARAIS: Prélude in d minor from Livre III

Markku Luolajan-Mikkola opiskeli sellonsoittoa Sibelius-Akatemiassa 1975–1980 Arto Noraksen ja Seppo Laamasen oppilaana. Yleisen osaston päästötodistuksen hän sai 1980; sellodiplomi oli vuorossa 1983. Luolajan-Mikkola siirtyi tämän jälkeen suorittamaan jatko-opintoja Hollantiin, missä hänelle Haagin Kuninkaallisessa Konservatoriossa opetti viola da gamban soittoa Wieland Kuijken ja barokkisellon soittoa Jaap ter Linden. Jatkotutkinnot hän suoritti molemmissa soittimissa vuonna 1992.

Markku Luolajan-Mikkola esiintyy sekä kamarimuusikkona että omin resitaalein. Hän soittaa Suomessa kaikilla tärkeimmillä musiikkijuhlilla ja konsertoi säännöllisesti myös ulkomailla. Hänen kiinnostuksensa vanhoille soittimille sävellettyyn nykymusiikkiin on johtanut hänet yhteistyöhön mm. suomalaisten säveltäjien kanssa; hän on kantaesittänyt viola da gamballa lukuisia uusia sävellyksiä.

YLEn musiikkitoimittajat valitsivat ranskalaiseen barokkimusiikkiin keskittyneen, poikkeuksellisen laajan Gambaa! -konserttisarjan Vuoden 2003 Musiikkiteoksi. 2007 Markku Luolajan-Mikkola toteutti konserttisarjan kotimaassa, soittaen kahdeksan eri kertaa kaikki J. S. Bachin "Kuusi sarjaa sellolle".

Markku Luolajan-Mikkola on tehnyt runsaat 30 soolo- ja kamarimusiikkilevytystä. Phantasm-gambakvartetissa hän on soittanut sen perustamisesta lähtien; kvartetin levytyksille on myönnetty mm. Gramophone-palkinto 1997 ja 2004. Soololevytyksistä esim. Marin Marais'n musiikkia sisältävälle Trang-levylle on myönnetty Janne-palkinto sekä YLEn tunnustuspalkinto. Gamba Nova -cd:lle myönnettiin vuoden 2008 Klassinen Emma -palkinto.

Markku Luolajan-Mikkola toimi Suomen Solistiyhdistyksen puheenjohtajana 2003–2008. Suomalaisen Barokkiorkesterin sekä Vantaan Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana hän aloitti 2010.

Taiteilijaan liittyviä linkkejä:

www.lumi-strings.fi
phantasm.org.uk

Markku Luolajan-Mikkola esiintymässä Vantaan musiikkijuhlilla:

Ihmisen ääni – Varhaiskeskiajan lauluja
The Sweetest Sadness
Gambailua: Vanhaa ja uutta

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti