Search, View and Navigation
Solmund Nystabakk

Kuva: Bård Sogge
Solmund Nystabakk YouTubessa:
Reportage Moodio : Scherzi Musicali @ Hulencourt (La Catena d'Adone, D. Mazzocchi)
Norjalaissyntyinen kitaristi Solmund Nystabakk on opiskellut Suomessa ja valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2010. Hän on tehnyt opintojaan myös Norjan musiikkiakatemiassa ja osallistunut lukuisille kitaran mestarikursseille. Vuonna 2004 hän voitti ensipalkinnon norjalaisessa nuorten muusikkojen kilpailussa.
Nystabakk on kiertänyt aktiivisena muusikkona Pohjoismaissa ja Baltian alueella. Hän on osallistunut Pohjois-Norjassa useisiin teatteriprojekteihin niin säveltäjänä kuin kitaristinakin. Vuodesta 2003 lähtien hän on toiminut kotikaupungissaan Sørfoldissa Uendelig Teaterin musiikillisena johtajana. Kitaran lisäksi Nystabakk tunnetaan teorbin taitajana, joka esittää kansansävelmien ja vanhan musiikin ohjelmiston lisäksi nykymusiikkia. Hän on myös kokeellisen improvisaatioduo Ricercarin jäsen.
Linkki: Solmund Nystabakk esiintymässä Vantaan musiikkijuhlilla
Viimeksi päivitetty 26.05.2011 17:53






