FiBO Collegium etsii osa-aikaista tuottajaa

Suomalaisen barokkiorkesterin toiminta on monipuolista. Orkesteritoiminnan lisäksi vahvana osa-alueena ovat koulutusprojektit, lastenkonsertit, seniori- ja yleisötyö. Näiden osa-alueiden sisällöistä vastaa FiBO Collegium. Yhteistyö orkesteritoiminnan kanssa on vankkaa. Haemme nyt tuottajaa iloiseen tiimiin.

Työhön kuuluu:
- projektien aikataulutus ja käytännön järjestelyt
- projektikohtainen budjetointi, palkkatietojen kokoaminen taloushallintoon, osto- ja myyntilaskut
- apurahahakemukset ja -selvitykset
- toimintasuunnitelma-, kuulijatilasto- ja toimintakertomustiedot Collegiumin projekteista
- ilmoitustaulun aktiivinen käyttö sisäisessä tiedotuksessa sekä toimintakertomusten kokoamisvaiheessa
- perustiedotusmateriaalin toimittaminen orkesterin oman tiedottajan käyttöön (ulkoinen tiedotus)

Palkka ja työnkuva ja visio
Kesäksi-syksyksi 2016 ollaan varauduttu maltilliseen kiinteään korvaukseen osa-aikaisesta työstä. FiBO Collegiumin toiminnan laajuus jatkossa riippuu mm. kaupungin päätöksistä, olemassaolevien materiaalien ja konseptien hyödyntämisestä, taloudellisesti kantavien omien konseptien ankkuroimisesta vuosikiertoon (täydennyskoulutus, Grossot yms) sekä muun myyntityön tuloksista. Kiinteän palkan ja lisien suhde ja määräytymisperuste sekä ensimmäisen sopimuksen kesto ja jatkovisio neuvotellaan työsopimusneuvottelun yhteydessä. Tiivis yhteistyö orkesteritoiminnan kanssa mahdollistaa useita synergiahyötyjä. Kyselyt ensisijaisesti sähköpostitse: laura.kajander(at)fibo.fi. Mahdollisia puhelinkyselyjä varten kannattaa sopia aika sähköpostiviestinnällä.

Vapaamuotoiset hakemukset 30.5.2016 klo 15 mennessä laura.kajander(at)fibo.fi

×
This website is using cookies to provide a good browsing experience

These include essential cookies that are necessary for the operation of the site, as well as others that are used only for anonymous statistical purposes, for comfort settings or to display personalized content. You can decide for yourself which categories you want to allow. Please note that based on your settings, not all functions of the website may be available.

Your cookie preferences have been saved.